Juhlavuonna entistä enemmän olutkoulutuksia

04.03.2019 | Teksti:

Sinebrychoff kouluttaa asiakkaitaan oluen maailmaan 200-juhlavuonnaan jopa kaksinkertaisen määrän edellisvuosiin verrattuna. Joko sinun ravintolasi väki on saanut koulutusta oluen ja ruoan yhdistämiseen, täydelliseen tarjoiluun tai oluen myyntiin?

Sinebrychoffin kouluttajat Beverage Master Joonas Ylänne ja asiakaskoulutuspäällikkö Jukka Kahri pitävät asiakkaillemme olut- ja ruokakoulutuksia ja myyntikoulutuksia. Lisäksi Brooklyn Brand Ambassador Ramses Showlah kouluttaa ammattilaisia Brooklynin tuotteiden saloihin.

Tämän vuoden tavoitteena on kouluttaa jopa 4000 ravintola-ammattilaista 450 ravintolasta. Yleensä vuosittain koulutuksissa on ollut noin 2 000 henkeä, joten juhlavuoden koulutustavoite on kova.

Koulutus on Keravalla hyvissä panimon tiloissa, mutta koulutus tulee myös asiakkaan luokse. Alkuvuonnakin kouluttajat ovat olleet mm. Kuopiossa ja Oulussa.

”Menemme mielellämme asiakkaan luokse, mutta otamme hyvin mielellämme ryhmät vastaan myös panimolla, jossa voidaan samalla esitellä oluenvalmistustamme ja panimoa. Koulutuspäivän voi yhdistää vaikka kokouspäivään Helsingissä”, Jukka Kahri vinkkaa.

Ramses Showlah, Brooklyn Brand Ambassador

Koulutuksissa voi olla yhdessä vaikka useamman saman alueen ravintolan väkeä, niin saadaan sopiva joukko kokoon. Suurimmillaan esimerkiksi Ylöjärvellä Teivon raviradalla koulutettiin kerrallaan 100 ravintola-ammattilaista paristakymmenestä ravintolasta Tampereen seudulta edellistalvena.

Sinebrychoff järjestää kahta erilaista koulutuskokonaisuutta, toinen on oluen myyntikoulutus ja toinen olut- ja ruokakoulutus.

Oluen myynti -kokonaisuus keskittyy Perfect Serve -koulutukseen, suositteluun, kuluttajan ostopolkuun ja käyttäytymiseen ja miten helpotetaan kuluttajaa valitsemaan oikea olutelämys. Perfect Serve tarkoittaa oikeaa brändättyä lasia, oikeaa tarjoilua, oikeaa tarjoilulämpötilaa ja ystävällistä palvelua – onnistuneen olutelämyksen avaimet.

Olut- ja ruokakoulutus keskittyy oluen yhdistämiseen eri ruoka-aineisiin ja ruokalajeihin. Yhteydessä on usein maisteluworkshop, jossa asiakkaat pääsevät itse kokeilemaan eri oluttyylejä erilaisten ruokien kanssa.

Oluenvalmistus, oluttyypit ja oluen raaka-aineet koulutetaan molemmissa kokonaisuuksissa. Koulutuksiin sisältyy maistelu, jossa käydään läpi mm. humaloinnin ja maltaan merkitys ja pinta- ja pohjahiivaoluiden erot.

”Teemme Sinebrychoffilla maailman parasta lageria, jonka tasalaatuinen valmistus on eri oluttyyleistä kaikista vaikeinta. Lager on myös ylivoimaisesti maailman juoduin olut. Käsittelemmekin koulutuksessa myös lagerin valmistusta, tarjoilua ja ominaisuuksia, vaikka erikoisoluet, IPAt ja muut oluttyylit ovat tietysti  myös vahvasti mukana”, Jukka sanoo.

Myös Sinebrychoffin uusi hanaolutjärjestelmä DraughtMaster on mukana ohjelmassa. Koulutuksessa opetetaan DraughtMasterin käyttö ja sen edut sekä mahdollisuudet lisätä valikoimaa ja kannattavaa olutkauppaa.

Koulutus kestää noin kolme-neljä tuntia.

Kiinnostuitko koulutuksesta? Ole yhteydessä myyntiedustajaamme, ketjumyyntipäällikköömme tai suoraan Jukka Kahriin jukka.kahri@sff.fi

Joonas Ylänne ja Jukka Kahri