Nopeasti, räätälöidysti, suunnitelmallisesti

15.04.2019 | Teksti:

Key Account Manager Heidi Salminen ja myyntiassistentti Essi Hämäläinen

Sinebrychoffin anniskelumyynnin uusimmat ketjuasiakasvastuussa olevat ammattilaiset ovat Heidi Salminen  ja Essi Hämäläinen. Molemmat ovat olleet jälleenmyyjiemme tukena vuoden alusta. Sekä Heidi ja Essi korostavat, että kestävää liiketoimintaa saadaan parhaiten aikaan, kun asiat suunnitellaan yhdessä huolella.

Heidi Salminen ehti työskennellä Sinebrychoffilla neljä vuotta vientipäällikkönä ennen siirtymistään On Tradeen, Essi Hämäläinen puolestaan on toiminut ja toimii osittain edelleen myynnin assistentin tehtävissä.  Essin asiakkaina ovat mm. ISS-palvelut ja SATS Elixia -liikuntaketju, Heidi palvelee mm. Rekomia ja Avecraa.

”Ravintola-alan nopeatempoisuus on yllättänyt positiivisesti, asioita tapahtuu. Suomalaiset ravintolayritykset ovat hyvin etupainotteisia, muutoksia tehdään usein ja nopeasti. Vaikka olemme 200-vuotias, pystymme onneksi olemaan hyvinkin ketteriä, esimerkiksi DraughtMasterin lanseeraus hyvin nopeasti Suomeen”, Essi kertoo.

”Asiakkaat kaipaavat tukeamme nopeissa tilanteissa ja sitä pitää pystyä tarjoamaan. Emme tarjoa samaa sapluunaa kaikille, vaan toteutukset ovat usein hyvin asiakaskohtaisia. Meidän vastuullamme on tuoda tarjolle trendit ja kuluttajatietämys, alan pitkäaikainen ymmärrys. Pitkäjännitteisempi suunnittelu on aina paras vaihtoehto, suunnitelmallisuus on aina hyvä lähtökohta” Heidi täydentää.

Tällä hetkellä ravintola-alan trendeinä on muun muassa alkoholittoman oluen lisääntyvä käyttö lounasjuomana. Terveys- ja hyvinvointitrendi kasvaa toisaalta myös – sekin alkoholittoman oluen ja ns. lisäarvovesien myötä. Myös erikoisoluet jatkavat kasvuaan, mikä liittyy sekin DraughtMaster-hanalaitteeseen.

Kaksikko ei näe panimoalaa vaikeaksi kentäksi naispuoliselle myyntihenkilölle.

”Naisena pystyy tuomaan vähän erilaista näkökulmaa ja uudenlaisia ratkaisuja. En ole oikein koskaan ajatellut omaa työtäni sukupuolen näkökulmasta. Ja jälleenmyyjissämme, tilaajissa on todella paljon naisia. Tultuani taloon ja tutustuessani Sinebrychoffin historiaan, itseeni teki vaikutuksen, että sinebrychoffit ovat aloittaneet niin suurella sydämellä, arvopohja on ollut tärkeä asia ja onneksi se on sitä yhä, meillä on paljon hyviä asioita, vaikka kestävän kehityksen tekemistemme kautta, joista on helppo olla ylpeä”, Heidi sanoo.

”Äänen on aina saanut kuuluville ja osaamista on arvostettu. Olemme ennemminkin osa jengiä, jossa on miehiä ja naisia. On harvinaista, että 200-vuotiaita yhtiöitä on toiminnassa, meitä tämän vuosiluokan yhtiöitä ei Suomessa ole paljon. Se kertoo, että tekemisen ydin on kunnossa ja asioita tehdään oikeista syistä. Meillä on oma juttumme ja teemme sen hyvin!”, Essi kertoo