Jussi Salmi Sinebrychoffin uudeksi On Trade -kanavajohtajaksi

22.05.2015 | Teksti:

Jussi Salmi high 600Sinebrychoffin uudeksi On Trade -kanavajohtajaksi on nimitetty Jussi Salmi 3.8.2015 alkaen. Hän on seuraaja Juha Helmiselle, joka aloittaa  Carlsberg-konsernin strategiajohtajana 1.6.2015.  Jussista tulee myös Sinebrychoffin johtoryhmän jäsen.

Jussi Salmi on vuodesta 2013 ollut Snellman Pro Oy:n toimitusjohtaja. Snellman Pro on Snellmanin tytäryhtiö, ja nimensä mukaisesti se toimii ammattilaiskentällä eli erilaisten On Trade –kanavassa toimivien asiakkaiden tavarantoimittajana lähinnä lihatuotteissa. Ennen nykyistä työpaikkaansa Jussi on työskennellyt mm. Unileverillä ja Vaasanilla.

Jussilla on yli kymmenen vuoden kokemus johtamisesta ja myynnistä On Trade –kanavaan liittyvässä liiketoiminnassa. Myös restonomin koulutustausta on tukenut tätä uraa. Kansainvälisyyttä Jussin työssä on myös riittänyt vastatessaan Snellman Pron vientitoiminnasta ja Ruotsin markkinoista.

”Toivotan Jussin tervetulleeksi Sinebrychoffille. Jussin tausta ja persoona sekä osaaminen mahdollistavat On Trade –kanavan kehittymisen myös jatkossa. On Trade –liiketoiminta on ollut Suomessa jo pitkän aikaa haasteellista johtuen mm. Suomen korkeista alkoholiveroista ja asiakkaiden keskittymiskehityksestä. Tässä toimintaympäristössä olemme kuitenkin onnistuneet olemaan voittajia. Jussin brändiosaaminen, henkilöstöjohtaminen sekä vahva myyntiasenne vahvistavat entisestään tätä kehitystä”, sanoo toimitusjohtaja Pekka Tiainen.

”Olen innostunut päästessäni tekemään töitä juoma-alan parhaiden brändien parissa  hyvämaineisessa yrityksessä”, sanoo Jussi.

Avainsanat: ,