Paidat parempaan huomiseen yhä myynnissä – tilaa työporukalle!

19.08.2019 | Teksti:

Kevään aikana suomalaiset nuoret  osallistuivat t-paita-suunnittelukilpailuun taiteilemalla näkemyksensä Paremmasta huomisesta. Voittajat valittiin ja nuorten suunnittelemat paidat ovat myynnissä nettikaupassa – tuotto myynnistä menee Aseman Lapset ry:n Walkers-toimintaan.

Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitetty nuorisotyön muoto, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon.

Toivomme, että asiakkaamme tukisivat Walkers-toimintaa ostamalla henkilöstölleen nuorten suunnittelemia t-paitoja. Suora linkki kauppaan on https://printmotor.com/asemanlapset/

Huhti-toukokuun aikana kilpailuun osallistui satoja nuoria ympäri Suomea, designin lähetti lopulta noin 80 nuorta. Voittajatyöt kuvastivat teemoja, jotka ovat paljon esillä nuorten arjessa ja ajatuksissa.

”Kisa oli todella korkealaatuinen, saimme paljon hyviä töitä kaikkialta Suomessa. Teeman ollessa ’Parempi huominen’, ympäristöasiat nousivat vahvasti esiin. Toinen tärkeä aihe oli mielen hyvinvointi, ’kuka minä olen’, mikä on paikkani maailmassa, ystävien merkitys. Kolmantena teemana töissä näkyi tasa-arvokysymykset. Nämä ovat aiheita, jotka meidän aikuisten tulee ottaa tosissaan ja kuunnella nuoria”, sanoo Aseman Lasten toiminnanjohtaja Christian Wentzel.

Järjestön pitkäaikaisena kumppanina kilpailun järjestäminen on osa Sinebrychoffin 200-juhlavuoden tekoja ja osa Sinebrychoffin yhteiskuntavastuutekemisiä.

”Yhteisenä tavoitteenamme on mahdollistaa nuorten hyviä kohtaamisia niin Suomessa syntyneiden kuin tänne muualta muuttaneiden kesken sekä lisätä turvallisten aikuisten läsnäoloa nuorten arjessa. Tukemalla Walkers-toimintaa pyrimme myös edistämään nolla vastuutonta juomista -tavoitettamme eli että nuorilla olisi mielekästä tekemistä ilman, että alkoholi kuuluu kuvioihin”, kertoo viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström.

Tehdään huomisesta parempi paita kerrallaan! #parempaanhuomiseen

Linkit:

https://printmotor.com/asemanlapset/
https://walkers.fi/
https://sinebrychoff.fi/200/paitaparempaanhuomiseen