KOFF Long Drink -makulonkerot kehittävät lonkeromarkkinaa
27.03.2023 | Teksti: Timo Mikkola
Sinebrychoff on panostanut voimakkaasti long drink -juomamarkkinan kehittämiseen usean vuoden ajan. Uudet makulonkerot ovat synnyttäneet paljon uusia lonkeron ystäviä, ja myynti on kasvanut niin kaupoissa kuin ravintoloissa.
Jos vielä jokunen vuosi sitten greippilonkero oli lonkeron valtavirtaa, tänä päivänä raikkaat makulonkerot haastavat perinteistä lonkeromakua.
”Arvioimme, että greipin osuus on enää reilu puolet kokonaisvolyymista eikä sen asema ole entisellään. Esimerkiksi KOFF Long Drinkin makulonkeroiden nauttima suuri ja kasvava kuluttajasuosio ja huima myynnin kasvu ravintoloissa ovat huomattavasti parantaneet vielä joitakin vuosia sitten melko perinteisenä ja harmaantuneenakin koetun lonkeron kiinnostavuutta kuluttajien keskuudessa. Lonkeroon vanhastaan yhdistettyjen mielikuvien virkistämisellä olemme iloksemme luoneet merkittävää lonkeromyynnin kasvua, jonka odotamme jatkuvan tänäkin vuonna uusien, ruokakaupassa jo hittimauiksi todistettujen KOFF Long Drink Gin & Mango ja KOFF Long Drink Gin & Wild Strawberry myötä”, sanoo Sinebrychoffin long drink -juomista, siidereistä ja juomasekoituksista vastaava markkinointijohtaja Juhani Jalkanen.
Myyntitilanteessa ja valikoimaa suunniteltaessa suosittelemmekin tarjoamaan rohkeasti uusia, lonkeromarkkinaa juuri nyt mullistavia makulonkeroitamme, sillä nämä maistuvat kokemuksemme mukaan sekä nykyisille lonkeron ystäville kuin uusille juomavalintaansa aprikoiville ravintola-asiakkaille. Näyttäviä ja kesäisen värikkäitä uusista lonkeroista tulee jo tavallisella tarjoilutavalla, mutta harkitsemisen arvoista on myös mielikuvituksellisemmat tarjoilun ja esillepanon muodot asiakkaan ilahduttamiseksi.
KOFF Long Drink Gin & Wild Strawberry on herkullinen, maistuvan metsämansikan makuinen lonkero. KOFF Long Drink Gin & Mango on puolestaan makoisa mangonmakuinen lonkero. Molemmissa lonkeroissa hedelmäisyys yhdistyy ginin katajaiseen makuun. Lonkerot on makeutettu sokerilla, ja alkoholina on aito gin. Alkoholiprosentti juomissa on 5,5 %, kuten muissakin KOFF Long Drinkin alkoholipitoisissa lonkeroissa.
”Lonkerokategoria kaipaa lisää väriä ja herkullisia makuja. Kuluttajatutkimuksemme mukaan sekä mango että metsämansikka sijoittuvat tällä hetkellä uusien makuvaihtoehtojen kärkeen. Lonkeroissa maku ratkaisee, ja se on KOFF Long Drink -perheen valtti. Lonkeroiden uutuusmaut maistuvat suomalaisille, ja haluankin uskoa, että 2023 on kaikkien aikojen värikkäin lonkerokesä”, KOFF Long Drink -juomien tuotepäällikkö Juha Saloranta sanoo.
KOFF Long Drink -lonkeroperheessä ovat uutuuksien lisäksi keväällä 2023 myös: KOFF Long Drink Gin & Grapefruit, KOFF Long Drink Gin & Cranberry, KOFF Long Drink Gin & Pink Grapefruit, KOFF Long Drink Lime & Vodka ja alkoholiton KOFF Long Drink Grapefruit 0,0%.
Sinebrychoff valmistaa kaikki juomansa hiilineutraalisti 100 % uusiutuvalla energialla.