Alkoholiton suosikkiolut 1664 Blanc nyt 0,0 %

24.03.2023 | Teksti:

Suomalaistenkin suosikkivehnäoluen Kronenbourgin 1664 Blancin alkoholiton versio on nyt täysin alkoholiton 0,0 %. Muutos on kansainvälinen.

1664 Blanc on ollut Sinebrychoff valikoimassa ensimmäisen kerran jo vuonna 2010, mutta Blancin suosio alkoi kasvaa voimakkaasti viitisen vuotta sitten. Suositusta belgialaistyyppisestä vehnäoluesta on ollut alkoholiton 0,5 % versio jo vuodesta 2019, mutta nyt Blancin alkoholiton versio muuttuu täysin alkoholittomaksi. Muutos tapahtuu kansainvälisesti Blancin kaikilla markkinoilla porrastetusti.

”Täysin alkoholittoman version myötä tuomme 1664 Blancin entistä useamman kuluttajan nautittavaksi. Blanc on valikoimamme myydyin kansainvälinen erikoisolut, hyvin suosittu niin ravintolamyynnin hanoissa kuin kaupoissakin”, tuotepäällikkö Tuukka Määttä kertoo.

”Täysin alkoholittoman oluen saaminen saman makuiseksi kuin alkoholillinen olut on todella vaikeaa. Alkoholi tuo kuitenkin oman arominsa ja suutuntumansa olueen. Mielestäni alkoholiton olut voi kuitenkin maistua yhtä hyvältä, kuin alkoholillinen ja sitä mekin tuotannossamme tavoittelemme. Tuontioluistamme 1664 Blanc 0,0% on hyvä esimerkki siitä, että alkoholittoman oluen tuotannossa on päästy ihan uudelle tasolle viime vuosien aikana”, Sinebrychoffin pääpanimomestari Heikki Vuokko kertoo.

1664 Blanc 0,0% on valmistettu Ranskassa Kronenbourgin panimolla. 1664 Blanc on raikas ja moderni vehnäolut, jossa maistuvat sitrus ja korianteri. Pakkauksena on tuttu, näyttävän sininen 0,33 litran kierrätyslasipullo. Valikoimassa jatkaa myös 5 % versio, niin kauppojen hyllyillä kuin ravintoloiden hanoissakin.