KOFF Jouluolut tulee nyt Nurmijärveltä
14.10.2020 | Teksti: Timo Mikkola
Grannin maatila sijaitsee Nurmijärvellä Palojoen kylässä, aivan kivenheiton päässä Aleksis Kiven syntymäkodista. Suomen vanhin ja suosituin, jo 13. kerran pellolle jäljitettävä jouluolut, on tänä vuonna valmistettu viljelijä Outi Raudan peltojen mallasohrasta.
KOFF Jouluoluen viljelijä on jälleen valittu mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Viking Maltin suorittaman auditoinnin lisäksi Baltic Sea Action Group (BSAG) arvioi tilan toiminnan Itämeri-ystävällisyyden.
Auditoinnissa arvioidaan tilan viljelyä, lajikkeiden valintaa, lannoitusta, viljelykiertoa, ohran kuivaamista ja varastointia. Tärkeää on, että kaikki resurssit, jotka peltoon laitetaan, saadaan sieltä myös takaisin.
”Tilalla on viljelty jo 1500-luvulla. Meidän suvussamme maatila on ollut jo yli 100 vuotta, viljelemme isäni ja mieheni kanssa erityisesti mallasohraa ja -vehnää. Tiesin jo pienestä pitäen, että jatkan suvun perintöä maanviljelijänä”, viljelijä Outi Rauta kertoo.
Grannin tilalla ympäristöasiat on otettu huomioon osana tavallista viljelystyötä. Esimerkiksi kasvipeitteisyydellä vähennetään eroosiota ja vähennetään vesistöjä rehevöittävien ravinnevalumien riskiä. Myös ravinnetaseet jouluoluessa käytetyllä Harbinger-mallasohralla olivat hyvät: peltoon lisätty lannoitus on tullut tehokkaasti kasvien hyötykäyttöön, eikä ravinteita ole hukattu ympäristöön.
KOFF Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. Se on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saaz-humala tuovat olueen joulun aromeja.
KOFF Jouluolut on saatavilla lasipullossa 4,5 % vahvuisena.