Juomaosasto kasvuun tuoteryhmähallinnalla
21.02.2022 | Teksti: Timo Mikkola
Kauppojen juomaosastojen tuotelukumäärät ovat viime vuosina kasvaneet yhä useampien uutuuksien myötä, mikä saattaa tuoda haasteita asiakaskokemukselle. Sinebrychoffin tarjoaman tuoteryhmähallinnan avulla osasto saadaan haltuun, ja useimmiten jopa selkeään kasvuun.
Juomaosastojen tuotelukumäärän kasvuun ovat vaikuttaneet erityisesti 2018 muuttunut alkoholilaki ja alkoholittomien oluiden voimakas kasvu. Myös korona on vaikuttanut kuluttajakäyttäytymiseen, kun ravintolakulutusta on siirtynyt kauppoihin.
Kauppias toki tuntee asiakkaansa ja kaupan ketju kokonaistrendit, mutta informaatiotulva, jonka keskellä kaupassa työskennellään, saattaa silti hämärtää itse tavoitteen. Tarkoitushan on tuottaa arvoa niin asiakkaalle kuin kaupalle itselleenkin. Pelkkä mahdollisimman laaja valikoima ei vielä ole sitä.
Sinebrychoffilla haasteen kimpussa työskentelee seitsemän hengen tuoteryhmähallinnan asiantuntijatiimi, jota johtaa uusi tuoteryhmäkehitysjohtaja Sari Barndik tukenaan tuoteryhmäkehityspäällikkö Marko Honkanen (kuvassa ylhäällä) ja tilanhallintasuunnittelijat Hannu Palo-oja, Antti Huuhtanen, Riku Munukka, Jetro Hasanen sekä Santeri Koikkalainen. Myymälätasolla tiimi palvelee satoja kauppoja koko Suomessa tarjoten kokonaisvaltaista suunnittelupalvelua osaston pohjan, kokonaisvalikoiman ja näkyvyyselementtien suunnittelun, käytännön toteutuksen sekä seurannan muodossa.
Sinebrychoffin tuoteryhmähallinta on mukana rakentamassa asiakaslähtöisimpiä ja kannattavimpia ruokakauppoja. Parhaiten tämä saavutetaan tukemalla vahvasti kauppiaiden kauppakohtaisia liikeideoita. Monipuolisesti analytiikkaa hyödyntävän ja erityisesti asiakasymmärrystä korostavan toimintamallin avulla saadaan yhteistyössä paras lopputulos aikaan.
Keravan K-Citymarketissa projekti tehtiin 2020:
”Koko osasto tehtiin uusiksi, kaikki kalusteet uusittiin, tilaa kasvatettiin 30 %. Olemme tyytyväisiä muutokseen, osasto on nyt asiakkaalle selkeämpi. Olemme pystyneet kasvattamaan paremmin kannattavaa myyntiä. Uudistus oli iso ja vaati kohtuullisen ajan kypsyttelyä, että uskalsimme niin ison muutoksen tehdä. Yhteistyö Sinebrychoffin kanssa sujui hyvin. Koko ajan suunnitelmien pohjana oli hyvin käytännönläheinen lähestyminen. Kuluttajat löytävät nyt tuotteet paremmin, ja olemme saaneet kiitosta. Pystymme myymään paremmin tuottavia tuotteita enemmän kuin ennen. Voin vilpittömästi suositella palvelua muille kauppiaille”, kertoo Keravan K-Citymarketin kauppias Jarmo Taruvuori.
Tiiviillä ja pitkäjänteisellä yhteistyöllä on saatu hyviä tuloksia aikaiseksi. Juomaosaston asiakaskokemusta on optimoinnin avulla saatu parannettua – tehostettu valikoimamielikuva, laadun ja premiumisaation korostaminen sekä ostamisen helppoutta ruokkiva esillelaiton selkeys ovat kaikki tekijöitä, joiden avulla on saavutettu jopa 25 % arvokasvuja.
”Toteutamme kokonaisvaltaisia juomaosastoratkaisuja. Joissain tapauksissa tämä voi tarkoittaa vain valikoiman optimointia mutta tarvittaessa myös pohja- ja/tai kalusteratkaisultaan kokonaan uudenlaista osastoa – ja tämä tarve tuntuu vain lisääntyvän. Tyytyväisyys tarjoamaamme palveluun on erittäin korkealla tasolla, mistä kertovat pitkät yhteistyösuhteemmekin”, Marko Honkanen kertoo.
Kun juomaosasto on tarkkaan mietitty kokonaisuus ja sillä on oma strategiansa, kaikki voittavat. Kuluttaja löytää juomansa helposti, kaupan juomaosaston arvo kasvaa ja panimokin saa suositut tuotemerkkinsä niiden ansaitsemille paraatipaikoille.
”Työmme perustuu vahvasti luottamukseen, asiantuntemukseen ja ammattimaiseen tekemiseen. Tarkoituksemme on saada koko juomaosasto kukoistamaan – panostamme tähän tekemiseen nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän, Sari Barndik sanoo.