Arttu Wiskari toteutti unelmansa ja perusti ravintolan

19.08.2019 | Teksti:

Muusikko Arttu Wiskari on ollut yksi Suomen suosituimpia laulaja-lauluntekijöitä jo kymmenisen vuotta, Mökkitie-kappale ilmestyi kesällä 2010. Artulla ja vaimollaan Pauliinalla on ollut jo vuosia haave omasta ravintolasta ja nyt sellainen on Espoon Kivenlahdessa, Wiskarila.

”Kyllä musiikkibisnes on armottomampaa kuin ravintolabisnes, vaikka pitkiä tunteja tässäkin selvästi joutuu tekemään”, sanoo haastattelua edellisenä yönä neljään asti ravintolaansa siivonnut Wiskari kysyttäessä, kumpi ala on kovempi.

Wiskari kertoo, että ravintola on hänelle muusikon ja levy-yhtiön pyörittämisen ohella ennen kaikkea harrastus. Silloin tällöin hänet voi nähdä tiskinkin takana, ja vaimo Pauliina huolehtii ravintolan ruokapuolesta. Jo heti ravintolan avaamisen jälkeisinä päivinä Wiskarilassa on käynyt satoja lounastajia, ja ruokakuljetuksia tehdään kymmenille lähialueen työntekijöille.

Wiskarilan ajatus on, että se on mukava olohuone kaikille 20-vuotiaasta ylöspäin, ihan mummoon ja vaariin asti. Hyvä ruoka, juoma, tunnelma ja viihtyvyys ovat avainasioita.

Wiskarilan baaritiskiltä löytyy kahdeksan DraughtMaster-hanaa, joissa on Karhua, Brooklyn-oluita, K1664 Blancia, Somersby-siideriä ja KOFF Long Drinkiä. Itse Arttu pitää vaikkapa Brooklyn East India Pale Alesta, mutta aivan erityisesti KOFF-oluesta.

”KOFF-oluesta olen pitänyt itse aina. Karhun valitsin hanoihin asiakkaiden mieltymyksen takia, mutta itse olen KOFF-mies”, sanoo Arttu ja näyttää samalla käsivarressaan olevaa HIFK-tatuointia.

”Sinebrychoffin myynti ja laitepalvelu ovat aivan huippuporukkaa. Sain selkeät ohjeet, miten hanalaitteiden asennusta pitää valmistella ja tuntui, että kaikki tapahtui todella nopeasti ja ammattimaisesti. Uskomattoman hyvä palvelu”, Wiskari kehuu.

Syyskuussa Wiskarilan ruokatarjonta kehittyy Siipiveikkojen wingsien ja Roslundin burgerien avulla vielä ja koko konsepti kehittyy – karaokeiltoihin satsataan ja erilaisia musiikin teemailtoja suunnitellaan.

Kuinka usein Wiskari itse sitten viihtyy asiakkaana omassa ravintolassaan?

”En minä täällä kaikkea vapaa-aikaani istu, tämäkin on kuitenkin työpaikka. Mutta silloin tällöin sopivina hetkinä saatan itsekin lavalla esiintyä, tuli tuossa eilenkin laulettua”, Wiskari naurahtaa.

http://wiskarila.fi/

Wiskarilan logo on Artun itse suunnittelema. (Kuva: Akifoto)