Uusi virtaviivaisempi myyntiorganisaatiomme

10.06.2020 | Teksti:

Keväällä 2020 Sinebrychoffin päivittäistavaramyynnin organisaatio kävi läpi yt-neuvottelut, joiden tavoitteena oli kehittyä entistä dynaamisemmaksi ja asiakaskeskeisemmäksi palveluorganisaatioksi. Uusi mallimme tuli voimaan toukokuun puolivälissä ja käy täydellä teholla.

”Liiketoimintaympäristö, kaupan rakenne Suomessa ja kulutuskäyttäytyminen ovat ajaneet muutosta, johon pyrimme tällä vastaamaan. Olemme vahvistaneet kaikkien asiakastiimiemme resursseja. Johdamme entistä enemmän tiedolla ja voimme nyt vastata jokaisen kaupparyhmittymän toiveisiin entistä paremmin. Aloitimme systemaattisen kehittämisen kohti asiakaskeskeisempää toimintaa ja työkulttuuria jo vuonna 2018. Tavoitteena on olla markkinan halutuin yhteistyökumppani, ei enempää tai vähempää”, kertoo Henri Tahvanainen, Off Trade -kanavajohtaja.

Kulutustarpeista ja kulutukseen liittyvistä toiveista pitää johtaa tekemistä, samalla kunnioittaen kauppojen omia strategioita omissa kanavissa ja ketjuissa.

Kolme asiakastiimiä

Sinebrychoffin päivittäistavaramyynti on jaettu kolmeen asiakastiimiin. SOK-tiimiä vetää yhä asiakkuusjohtaja Juha Aaltonen, Kesko-tiimiä asiakkuusjohtaja Hanna Pärssinen ja muita päivittäistavarakaupan asiakkuuksia – kuten Lidl, Tokmanni, kioskit ja huoltoasemat, travel retail ja vienti – asiakkuusjohtaja Mikko Pirilä. Mikko työskenteli aiemmin Sinebrychoffin anniskelumyynnissä.

Asiakastiimien lisäksi olemme vahvistaneet päivittäistavarakauppojen tukiorganisaatiota, kanavan kehitystiimiä. Siellä panoksia on lisätty erityisesti tuoteryhmähallintaan ja bisneskehitykseen. Myös Back Officen henkilöstöä vahvistettiin. Back Office palvelee sekä kenttää että asiakastiimejä entistä tehokkaammin ja joustavammin.

Tieto ja kokemus tuovat oikean juoman oikeaan hyllyyn

Tuoteryhmäosaaminen ja tuoteryhmänavigaation kehittäminen nousee yhä tärkeämmäksi konseptiksi tulevaisuudessa, kaupparyhmien toiveiden mukaisesti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Sinebrychoff pystyy tukemaan kauppaa paremmin siinä, mitä juomia hyllyssä on, mitä kuluttaja haluaa ja mikä kehittää liiketoimintaa. Tästä kokonaisuudesta vastaa kanavan kehitysjohtaja Laura Niskanen.

Asiakkaamme odottavat Sinebrychoffilta myyntipalvelua, joka edistää liiketoimintaa ja arvokaupan kehittymistä. Tämän vuoksi olemme lisänneet myyntiedustajien määrää ja supistaneet myyntialueita niin voimme palvella niitä paremmin. Sinebrychoffilla on nyt myös oman yhteistyöverkosto hyllytyspalveluihin.  Tästä kokonaisuudesta vastaa myyntikenttäjohtaja Mikko Salminen.

Olemme eläneet läpi kevään epävarmoissa poikkeusajoissa, mutta onneksi näemme jo valoa tunnelin päässä. Tulevaan kesään olemme valmistautuneet yhdessä kaikkien asiakkaidemme kanssa hyvin ja pystymme palvelemaan teitä nyt aikaisempaa paremmin. Luonnollisesti toivomme kuudennen pelaajan – sään – positiivista panosta, mutta sen varaan on vaikea laskea”, Henri sanoo.

Hanna Pärssinen, Juha Aaltonen, Laura Niskanen ja Mikko Pirilä