Uusi alkoholilaki pakettiin jouluksi

15.12.2017 | Teksti:

Eduskunta on tänään päättänyt uuden alkoholilain yksityiskohdista. Viimeinen nuijankopautus saadaan ensi viikolla, mutta näyttäisi siltä, että vuosien uudistustyö saadaan päätökseen. Sinebrychoffilla uskotaan, että uusi laki on piristysruiske elinkeinolle, parantaa valikoimaa, tuo lisäpotkua olutbuumille ja lisätuloja valtiolle – vaarantamatta yhteiskunnallisia tavoitteita.

Olemme Sinebrychoffilla tyytyväisiä, että tämä turhan pitkään venynyt prosessi on viimein tulossa maaliinsa. Hienoa on, että myös 0,8 tilavuusprosentin nousu kauppavahvuudessa mahtui mukaan lakiin ja kansanedustajat olivat kansalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että näin pieni muutos ei vaaranna yhteiskunnallisia tavoitteita, puhutaan sitten turvallisuudesta tai kansanterveydestä.

Oma käsityksemme täällä Sinebrychoffilla on, että alkoholi ei ole niin keskeinen ja ongelmallinen osa suomalaisten elämää kuin pitkittynyt keskustelu on saattanut osoittaa. Taustaa tälle löytyy myös virallisista kulutustilastoista. Lisäksi sitä kuvaa hyvin se, että suomalaiset pitävät keskiolutvahvuisesta oluesta, ja vaikka vahvemman oluen osuus kulutuksesta nelinkertaistuisi – mikä olisi jo dramaattinen muutos 5 prosentista 20:een – me joisimme silti keskimäärin 4,67 til-% vahvuista olutta – vain 0,1 til-% vahvempana kuin nyt. Tämä perustuu yhtiömme omiin laskelmiin ja kehtaan sanoa, että noin 200 vuoden historialla, jotain osaamista on ennustamisenkin saralla taloomme syntynyt.

Oluen kulutus saattaa uuden lain myötä aluksi hieman kasvaa, mutta emme usko sen kasvavan pysyvästi. Arvioimme näin, koska sekä oluen kokonaismarkkina että kulutus asukasta kohden ovat laskeneet jo usean vuoden peräkkäin, vaikka saatavuus on parantunut. Tämä johtuu siitä, että terveys ja hyvinvointi ovat ns. uusi normaali ja siitä, että uusi olutkulttuuri korostaa makuja määrän sijaan. Uusi laki voi itse asiassa siirtää suomalaisten kulutusta miedompaan suuntaan, ei vahvempaan, kun valikoima kaupassa paranee.

Uusi alkoholilaki tuo kauppoihin sekä tuttujen ja suosittujen kotimaisten olutbrändien vahvempia versioita että samalla myös uusia kansainvälisiä ja kotimaisia brändejä sekä makuja. Uskomme tämän kiihdyttävän suomalaisen olutkulttuurin kehitystä suuntaan, jossa kuluttaja arvostaa elämystä, laatua sekä oluen ja ruoan yhdistämistä.

Ravintoloissa uusi laki vähentää turhaa byrokratiaa. Tapahtumien järjestäminen muuttuu helpommaksi ja happy hourit saavat ihmiset kotisohvilta ystävien pariin aikaisemmin, millä on myös työllistävä vaikutus. Juomien ulosmyynti mahdollistaa pienempien erikoisuuksien saatavuuden. Ruoan take-away-myyntihän on ollut kovassa nousussa, ja nyt kuluttaja voi ostaa noutoruoalleen sopivan oluen suoraan ravintolasta.

On kuitenkin hyvin valitettavaa, että alkoholivero näyttäisi nousevan painotuksen ollessa miedoissa juomissa – Suomessa on jo nyt EU:n korkein olutvero.  Tämä ei kavenna Suomen ja Baltian olutveroeroa, mikä oli jo kaventumassa ja mikä olisi hyödyttänyt niin alaa kuin sen työllisyyttä. Nouseva verotus tulee jatkamaan olutrallia etelästä Suomeen. Veroja tarkistellaan vuosittain, ja Sinebrychoff osaltaan pitää vireillä keskustelua mietojen alkoholijuomien verotuksen laskemiseksi.

Alkoholilaki vaatii vielä eduskunnan täysistunnon toisen käsittelyn, jossa lain hyväksymisestä äänestetään. Tämä tapahtuu näillä tiedoin vielä ennen joulua.

Kiitos hyvästä yhteistyöstä tänä vuonna, toivomme kaikille asiakkaillemme rauhallista ja hyvää joulun aikaa ja hyvää uutta vuotta 2018!

Terveisin

Marja-Liisa Weckström
viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja
Sinebrychoff