Tallilla tavataan: Eli tällaista on KOFFin näkyvyys juhlavuoden aikana

Pohjoismaiden vanhimman panimon, Sinebrychoffin, 200-vuotisjuhlavuosi näkyy kuluttajalle ennen kaikkea KOFF-tuotteiden kautta.  Ensimmäinen konkreettinen huomionkerääjä on KOFF-pakkausten juhlailme, joka alkaa näkyä kaupoissa ja kuppiloissa maaliskuussa. Niin ikään maaliskuussa ilmestyy vuoden suursatsaus KOFF Long Drink ja samalla ottaa ilmatilaa myös vuoden slogan ”Tylsyyttä vastaan jo 200 vuotta”, jonka alla kaikki vuoden kaupalliset toimenpiteet toteutetaan.

Kaupoissa juhlinta näkyy isoina yhdessä toimijoiden kanssa tehtävinä toteutuksina, joita on valmisteltu jo pitkään. Toteutukset vaihtelevat ketjun ja myymälän koon mukaan, mutta ovat kaikkialla näkyvästi esillä.

Ravintoloissa KOFFia voi tilata erikoistuopeissa tai saman tien ottaa pöytään kokonaisen hanallisen kolmen litran oluttornin. Kesällä ravintolaraitsikka Spårakoff on tärkeässä roolissa Helsingissä ja matkalla lempikuppilaan voi monasti kuunnella elävää musiikkia tai muuta ohjelmaa. Syksyn tullessa ravintoloissa järjestetään myös Live By KOFF -keikkailtoja.

KOFFin tuotteet ja yhtiön juhlinta näkyvät myös jokseenkin kaikille suurilla festivaaleilla. Ainakin Rockfestiin, Ruisrockiin, Ilosaarirockiin ja Tuskaan KOFF pystyttää myös festivaalitallin, joka toimii sekä päämyyntipisteenä että osallistujien kohtaamispaikkana.

”Ruisrockissa meillä on kaksikerroksinen talli ja sinne pääsee sitten ylisille katsomaan keikkaa”, kertoo Sinebrychoffin Event Manager Joonas Säkkinen, jonka äänessä on havaittavissa jo selvää kesän odotusta.

Jos kapakat tai festarit eivät osu, mutta mieli tekee nautiskella KOFFia kulttuurin parissa, ensi kesästä lähtien siihen on mahdollisuus myös Finnkinon elokuvateattereissa. Tavoitteena on laajentaa yhteistyö elokuvateatteriketjun ja Sinebrychoffin välillä koko maahan juhlavuoden aikana.

#TylsyyttäVastaan

Poimintoja KOFF200-kalenterista:

7.6. – 9.6. Rockfest Hyvinkää
28.6. – 30.6. Tuska Helsinki
5.7. – 8.7. Ruisrock Turku
16.7. Metallica Kantola
12.7. – 14.7. Ilosaarirock Joensuu
19.7. – 20.7. WKND Helsinki
28.9. – 1.9. Red Carpet Hyvinkää

KOFF 200 -erikoistölkkiä Sinebrychoffin täyttöosastolla ensimmäisenä täyttöpäivänä

(Visited 1 times, 1 visits today)