Aspartaami, makeutusta ilman kaloreita

15.04.2014 | Teksti:

Farmakologian professori Hannu Raunio Itä-Suomen yliopistosta, miksi aspartaamin turvallisuutta on epäilty?
Aspartaamin hajoamistuotteena on metanoli. Metanolia on pieniä määriä aivan tavallisissa ruoka-aineissa, esimerkiksi vihanneksissa, hedelmissä ja etenkin alkoholijuomissa.
Se on toki isoina annoksina myrkyllistä. Siksi asia on herättänyt pelkoa.
Aspartaamia on käytännössä melko mahdotonta nauttia niin paljon, että sen metanolimäärä yltäisi alkoholijuomienkaan tasolle.

Onko aspartaami turvallista?
Aspartaami on turvallista käyttää. Asia on tutkittu ja todettu EU:n toimesta nyt jo neljä kertaa.
Viimeisin Euroopan elintarviketurvallisuusviraston selvitys on ylivoimaisesti laajin ja luotettavin arvio, mitä aspartaamista on koskaan tehty.

Miksi aspartaamin turvallisuutta tutkittiin uudestaan?
EU arvioi uudelleen kaikki lisäaineet, jotka on hyväksytty käyttöön ennen vuotta 2009.
Aspartaami tutkittiin ensimmäisten joukossa siksi, että sen turvallisuudesta on julkisuudessa keskusteltu paljon.

Kuinka paljon aspartaamilla maustettua virvoitusjuomaa voi nauttia?
Virallinen hyväksyttävä päiväsaanti (ADI) on 40 mg aspartaamia painokiloa kohti vuorokaudessa.
Se tarkoittaa aikuisilla noin neljä litraa dieettilimonadeja päivässä. Käytännössä annos voi olla suurempikin.
ADI lasketaan periaatteella, että ihminen käyttäisi ainetta joka päivä koko elämänsä ajan.

Voivatko lapset nauttia aspartaamia?
Kyllä, tuon ADI-arvon mukaisesti 40 mg päivässä painokiloa kohti.
Ainoa rajoite aspartaamin käytölle on ihmisillä, jotka sairastavat harvinaista perinnöllistä tautia, fenyyliketonuriaa.
Heitä varten esimerkiksi aspartaamia sisältävissä tuotteissa täytyy olla maininta: ”Sisältää fenyylialaniinin lähteen”.

Mitä tapahtuu, jos aspartaamia nauttii yli suositusmäärän?
Jos annokset ovat suuria, siitä saattaa seurata vatsavaivoja.
Myrkyllisiä vaikutuksia ei ole luotettavasti raportoitu koskaan.

Aspartaami:

  1. Aspartaami (E951) on vähäkalorinen, keinotekoinen makeutusaine, joka koostuu kahdesta aminohaposta: asparagiinihaposta ja fenyylialaniinista. Näitä esiintyy myös elimistössä. Aspartaamin hajoamistuotteena syntyy asparagiinihappoa, fenyylialaniinia ja metanolia.
  2. Aspartaami on vähäkalorinen makeutusaine.
  3. Se on 100–200 × sokeria makeampaa.
  4. Aspartaami on ollut käytössä jo 30 vuotta.
  5. Aspartaamia on tutkittu paljon. Viimeisin tutkimus on Euroopan elintarviketurvallisuusviraston selvitys.