Eka Ruola on imarreltu mainosmies

15.04.2014 | Teksti:

”Mikäli taseensa törttöillyt eteläisen Euroopan maa nousee joskus voitolliseksi, on miltei varmaa, että ansio siitä kuuluu mainosmaakarille, joka on keksinyt tempun ja näyttänyt, miten se tehdään.
Siksi on luonnollista, että perisuomalaisen alkoholiongelman läikkyessä pöydälle on ensimmäiseksi syytä kieltää, tai ainakin merkittävästi vaikeuttaa alkoholituotteiden mainontaa. Keinoista tehokkainta.

Sarkasmi sikseen. Minä en missään nimessä halua ylenkatsoa maamme yhtä selkeätä miinuspuolen ominaisuutta. Mutta en myöskään halua hyväksyä ongelman ratkaisun helpointa reittiä ja populistista poliitikon pikavoittoa.
On täysin yksisilmäistä luulla, että Penan jokaperjantainen, parilla huikalla imaistu viinapullo jäisi vähitellen juomatta, jos siiderijuliste häipyisi katukuvasta.
Tai että vain alkoholin mainonta muokkaisi nuorten mielikuvan juomisen hienoudesta tai hönöydestä. On luonnollisesti muistettava, että suomalaisen nuoren luokse löytää Internetistä jatkuvasti uutta, kansainvälistä ja korkeatasoisesti tuotettua alkoholimainontaa – myös niiltä brändeiltä, joita on ostettavissa suomalaisesta päivittäistavarakaupasta.

Monet päättäjät sulkevat korvansa, kun esimerkiksi panimot hyvin selkeästi todentavat, että markkinoinnin pyrkimyksenä ei suinkaan ole markkinan kasvattaminen, vaan osuuden voittaminen kilpailijoilta.
Yksikorvaista. Ajatellaan vaikkapa vessapapereita. Tuotteen penetraatio on lähes 100 %. Ihan kaikki käyttävät, monta kertaa päivässä. Silti mainontaa, tuotekehitystä ja promootioita on paljon. Juuri jotta osuuksia voitettaisiin.
Tunnen suurta myötähäpeää suomalaisen poliittisen päätöksenteon oikoteistä, äkkifiksauksista ja päättäjien haluttomuudesta tarttua ongelmien todellisiin syihin. Kielto kun on usein keinoista kehnoin.

Liiketaloudellisesta näkökulmasta mainonnan vaikeuttamisen vaikutukset ovat turmiolliset. Suomalainen mainonnan alkutyö ja tuotanto kärsivät. Samoin media. Suomalaiset brändit menettävät vetovoimansa.
Pena naukkaa edelleen perjantaipullonsa ja teini löytää verkosta kansainvälisen juomabrändin innovatiivista tarinankerrontaa. Mutta suomijuoma ei pääse puolustautumaan ja joutunee pikemmin ontumaan taistossa.
Ongelma ei poistunut, mutta iso osa valtion verotuloista kyllä – koko edellä mainitusta ketjusta koituvat.

En minä tietenkään imarreltu ole. Kiukkuinen minä olen. Ja teen luonnollisesti kaikkeni, lain sallimissa rajoissa, että asiakkaani pärjää osuustaistossa. Mutta vaikeata se on ritsalla sinkoa vastaan.
No, onpahan hyvä syy olla nokkelampi.”

Eka Ruola
toimitusjohtaja, mainostoimisto hasan & partners

Avainsanat: