Teemu Pukki on jalkapalloillut neljän eurooppalaisen maan pääsarjassa: Suomessa, Espanjassa, Saksassa ja Skotlannissa.

06.06.2014 | Teksti:

Katso video kuinka Teemu Pukki taiteilee Niki-lehden kannen taustakuvan.

Jalkapalloilija Teemu Pukki ei muista, minkä merkkinen hänen oma ensimmäinen jalkapallonsa oli, mutta yhden erityisen pallon hän muistaa hyvin. Tai oikeastaan sen, miten sen sai.

”Kerran juniorijoukkueemme valmentaja astui pukukoppiin ja lupasi ostaa uuden pallon viidelle ensimmäiselle, jotka saavat ponnauteltua ilmassa yli 50 kertaa”, Pukki kertoo.

Kotkassa hiekkakentät pöllysivät, kun juniorit laittoivat parastaan.

”Miä olin juuri ja juuri neljäs”, Pukki nauraa.

Rakkaus palloon on vienyt nuorukaisen kotkalaisilta hiekkakentiltä pitkälle Euroopan eri kolkkiin ja pelaamaan toinen toistaan suuremmille stadioneille.

Tällä hetkellä skotlantilaista Celticiä edustava suomalaishyökkääjä kuulostaa levolliselta höpötellessään Kotkan murteella netin välityksellä Suomeen. Celtic on muutama viikko sitten varmistanut maan mestaruuden. Edellispäivän pelissä Pukki on tehnyt maalin ja valittu ottelun parhaaksi. Kehuja sataa joka puolelta, vaikka huomenna saattaa jo tulla kritiikkiä.

”Raakaa, mutta mitään muuta en voisi kuvitella tekeväni”, Pukki sanoo.

”Miä olen viihtynyt Glasgow’ssa todella hyvin, mutta olisipa sää vähän parempi. Huhupuheet eivät olleet liioittelua. Skotlannissa sataa jatkuvasti, mutta hetkessä saattaa tulla aurinkoista. Täällä on sanonta, että Glasgow’ssa voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana.”

eNiki0214_Pinnalla_Teemu-Pukki

Huoleton luonnonlapsi ja liikunnallinen superlupaus, joka on kuin syntynyt pallo jalassa: Näin suomalaiset jalkapallotietäjät luonnehtivat nuorta kotkalaista, joka on noussut muutamassa vuodessa ehkä tunnetuimmaksi suomalaishyökkääjäksi.

Paljosta Pukki saa kiittää lapsuutensa kavereita Kotkan kotikorttelin pihoilta. Esikaupunkialueilla Hovinsaaressa ja Hirssaaressa poikalauma pelasi kirkonrottaa, piilosta, hippaa, katulätkää ja -korista sekä tietenkin jalkapalloa päivät pitkät läpi 90-luvun. Koulussa Pukille tipahteli liikunnasta pelkkiä kymppejä.

”En miä koskaan ole ollut mikään himoharjoittelija, joka olisi yksin viettänyt aikaa kentillä pallon kanssa pieniä juttuja hioen. Nautin kavereiden kanssa pelailusta.”

Osaksi kavereiden ansiota on sekin, että Teemusta tuli jalkapalloilija. He houkuttelivat vuotta nuoremman, mutta vikkelän pellavapään korttelisarjan joukkueeseen. Jalkapallo imaisi mukaansa, vaikka samoihin aikoihin Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti MM-kultaa, mikä sai monet valitsemaan ”sen toisen lajin”.

Leikistä on tullut työtä vain menemällä pää edellä uusiin haasteisiin, itseensä luottaen.

”Jalkapalloilusta nauttii nyt eri tavalla kuin pikkupoikana. Ennen pallon kanssa kikkaili viattomasti aina kun ehti vaikka olohuoneessa, mutta nyt tilalla on urheilijan määrätietoinen ja rankkakin elämä.”

Urheilijaelämä alkoi viimeistään vuonna 2006, kun vasta 16-vuotias hyökkääjä sai tulikasteensa kotimaan pääsarjassa FC KooTeePeen paidassa. Vain vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin paikkaa Espanjan FC Sevillan junioriakatemiassa.

”Onneksi äiti lupautui lähtemään mukaan ensimmäiseksi vuodeksi kokkailemaan.”

Andalusiassa Pukista tuli El Puki. Kolmen vuoden espanjalaistumisen jälkeen Pukki kirmasi kentälle Sevillan ykkösjoukkueessa. Hänestä tuli historian toinen suomalainen, joka on pelannut arvostetussa liigassa.

”Jalkapallon merkitys espanjalaisille on käsittämättömän suuri. Peli on pyhä, pallo mukana jokaisella välitunnilla kouluissa ja pelaajat ovat nuorille idoleita.”

Sitten koitti urheilijan pahin painajainen. Loukkaantumiskierre sekoitti suunnitelmat, ja peliaika Sevillassa tyrehtyi.

Teemulle oli helppo päätös palata Suomeen, kun HJK tarjosi sopimusta. Ilkeät äänet huutelivat maitojunalla palaavaa menetettyä lupausta.

”Halusin ottaa pari askelta takaisin, rauhoittua ja yrittää uudelleen. Espanjassa olin kasvanut aikuiseksi ja nähnyt, mitä tämä elämä vaatii. Se kypsytti.”

”Niin ja bonuksena opin puhumaan espanjaa.”

Monien suomalaisten ja HJK:n kannattajien onneksi Pukki palasi. Elokuussa 2011 hän laukoi kolme maalia saksalaisen jättiseura Schalken verkkoon Eurooppa-liigan karsinnasa. Muutama viikko myöhemmin saksalaiset latoivat pöytään reilusti yli miljoona euroa ja ostivat hyökkääjän. Kovassa kilpailussa peliaika jäi vähäiseksi, ja parin Schalke-vuoden jälkeen Pukkia vietiin taas. Elokuussa 2013 osoitteeksi tuli Glasgow.

”Olen ylpeä, että sain mahdollisuuden pelata yhdessä Bundesliigan parhaista seuroista, mutta ura ei auennut siellä. En ole sellainen ihminen, joka miettisi liikaa, jäisi jossittelemaan tai katuisi valintojaan. Tiesin myös, että Celtic oli seurannut minua nuorempana.”

Maisema saattaa vaihtua päivässä ja sopeutua pitää nopeasti. Se kuuluu ammattiurheilijan elämään. Pukille se ei ole ongelma, sillä hän on nähnyt, että jalkapallo on sama peli ympäri maailmaa.

”Kun yksi pieni pyöreä pallo heitetään kentälle, kymmenet tuhannet ihmiset katsomoissa katsovat vain sitä, mihin se menee ja mitä kukin sillä tekee.”

Omia kokemuksiaan liikunnan mahdollisuuksista ja terveellisyydestä hän haluaa jakaa myös muille. Siksi Pukki on lähtenyt mukaan lähettilääksi Coca-Colan ja Valon yhteiseen #MunLiike-ohjelmaan vuodeksi 2014.

#MunLiike-ohjelman tavoitteena on lisätä liikettä nuorten vapaa-aikaan tarjoamalla heille aktiivista hauskanpitoa ja toimintaa. Vuoden 2014 teema on Pukille tuttuakin tutumpi: pallo. Niitä lahjoitetaan ohjelmassa mukana oleville kouluille yhteensä 20 000 kappaletta aktivoimaan nuoria pihapelien pariin.

”Tällä kertaa ei tarvitse osata ponnautella yli 50 kertaa”, Pukki nauraa.

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana Pukki on saanut kokea lukuisia jalkapalloilijan elämän iloja ja pettymyksiä. Hän on saanut juosta Sevillan kotistadionilla ensimmäisenä suomalaisena, pelata Schalken areenalla 53 000 katsojan edessä ja kokea Glasgow’ssa kotiyleisön luoman tunnelman, jota moni maailmantähti kuvailee ”Euroopan parhaaksi”. Peliajasta on ollut kova kilpailu ja huhupuheissa Pukkia viedään jatkuvasti uusiin seuroihin.

”Celticissä oli hyvä alku, mutta sitten maalihanat olivat tiukassa. Sekin kuuluu tähän elämään.”

Omaan rentoon tyyliinsä Teemu Pukki osaa olla huolehtimatta. Nyt on käynnissä kesäkuun puoliväliin kestävä loma. Luvassa on mökkeilyä kotiseudulla Kotkassa.

Ja ehkä jossain välissä muutamat pihapelit vanhan kaveriporukan kanssa.

#MunLiike

Supersuosittu Share a Coke -nimikampanja jatkuu

Suomalaiset innostuivat viime kesänä, kun 150 Suomen suosituinta etunimeä korvasivat Coca-Cola-logon pullojen etiketeissä. Yksi kesän suosituimmista Facebook- tai Instagram-päivityksistä oli ”meitsie” oman nimikko-Coca-Cola-pullon kanssa.

Kaikkien aikojen huomatuin kampanja palaa tänä kesänä suurempana; tämän suuremmaksi ei enää pääse! Nyt lähes kaikki suomalaiset – noin 95 % väestöstä – löytävät Coca-Cola- tai Coca-Cola zero -pullon omalla nimellään, kun lähes 600 suomalaista etunimeä ilmestyy etiketteihin.

Mikään ei puhuttele meitä niin paljon kuin oma nimi. Coca-Cola-nimikkopulloja hankittiin paitsi itselle myös ilahduttamaan ystäviä ja jopa hääjuhliin. Moni jäi kuitenkin viime kesänä kaipaamaan omaa nimikkopulloaan. ja siksi Coca-Cola päätti juhlia suomalaisten nimiä tänä vuonna vieläkin isommin.

Tämän kesän Share a Coke -kampanjassa on mukana peräti 450 uutta nimeä, mikä nostaa kuluttajien mielenkiinnon kampanjaa kohtaan ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Satojen nimien lisäksi etiketeissä on myös hassuteltu. Omalle kullalle voi ostaa pullon Sydänkäpy-, Kuningatar- tai Kuningas-etiketillä. Tai innokkaalle saunojalle voi viedä tuomisiksi Saunamajuri-pullon.

Coca-Cola-nimikkopullot ilmestyvät kauppoihin heinä-elokuussa. Nimiä ei julkaista yhtä aikaa vaan kolmessa aallossa. Nimiä ja niiden saapumista kauppoihin juhlitaan niin televisiomainonnalla, digikampanjalla kuin ennen näkemättömällä ulkomainoskampanjalla, jossa kuluttajilla on muun muassa mahdollisuus saada oma nimensä Coca-Colan mainoksiin.

Jos oma nimi on niin harvinainen, ettei sitä löydy nyt julkaistavien 600 nimen joukosta, voi shareacoke.fi-nettisaitilla räätälöidä oman nimikkopullon, joka toimitetaan kotiin postitse.

Avainsanat: ,