Herra Ylppö: ”Rock elää!”

15.10.2014 | Teksti:

Itse Herra Ylppö.

Sinebrychoff on järjestänyt KOFF Rock 1st Warning -nimisen kampanjan, jonka ajatuksena on löytää uusia artisteja ja nostaa esille uusia bändejä. Raivata uusille soittoniekoille tietä kohti festareita ja klubeja. Kenties saada näitä uusia bändejä myös radioaalloille. Ensimmäinen ajatukseni oli: Oikea asenne! Seuraava ajatukseni oli skeptisempi: Onko tuolla kellareissa ylipäätään enää ollenkaan uusia rock-yhtyeitä? Eikös nuorison musiikkimieltymykset painotu muihin sävyihin?

Sinänsä asialla ei tietenkään ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että soitto soi tyylilajista huolimatta. Minusta musiikki on aina ilosanoma. Aina. Oli kyseessä sitten folk, dance, hip hop, klassinen tai vaikka black metal, niin musiikin tehtävä on tuottaa kuulijoille tunteita ja soittajilleen iloa. Musiikki ei voi vahingoittaa ketään. Toki sairaan kova äänenpaine tai monenmoiset lieveilmiöt voivat saada aikaan kohtalokasta jälkeä, mutta musiikki sinänsä ei. Se on aina tervehdyttävää. Näin uskon. Vaikka evoluution näkökulmasta minkäänlaista adaptiivista merkitystä musiikilla ei olekaan. Ihmislaji kyllä jatkaa kulkuaan ilman musiikkiakin toisin kuin monet lintulajit.

Miksi sitten takerruin sanaan rock? Siksi, että se yksinkertaisesti kiinnostaa minua. Rock kiinnostaa elävänä ja energisenä taidemuotona vielä näiden kaikkien ammattimaisten vuosien jälkeenkin. Rock-musiikki sisältää sävyjä, jotka koskettavat minua. Jokaisen soittajan ote on aina uusi ja omanlaisensa, vaikka sointukierto olisi jo moneen kertaan kuultu. Monet osaavat soittaa saman sointukulun, mutta vain harvat saavat musiikin kuulostamaan maagiselta. Puhumattakaan sanoituksista. Näitä harvoja me kaikki odottelemme kuin messiaita. Ja kun sanotaan, ettei rockissa enää ole kapinaa, minä pitkästyn.

Nimittäin mitä on kapina? No, kapina on aseellinen nousu esivaltaa vastaan. Ei, rock ei ole aseellinen nousu esivaltaa vastaan vaan popmusiikin alalaji, joten se siitä. Lopetetaan hokemasta tätä ”rokissa ei enää ole kapinaa” -mantraa.

Vaan jos kyse on siitä miten kapina määritellään, niin tähän minä sanon, että musiikissa kapina on tunne. Tunne siitä, että minä tiedän jotain mitä te ette tiedä. Se on vimma, joka ajaa eteenpäin. Se on tunne, joka ajaa tekemään omia biisejä. Ja rockissa olennaista on tehdä omia biisejä. Olivatpa ne sitten nerokkaita tai paskaa, ne ovat omia. Ehkä musiikillinen kapina on sitä, kun joku nuori sankari päättää, että minä en halua teidän skeidaanne, minä teen itse paremmat biisit.

Ja kuinka ollakaan, näitä uusia rock-sankareita on löytynyt todella todella paljon! Joten paskaakos minä tässä lätisen. Tehokkaampaa on panna piuha kiinni ja iskeä sähkökitarasta pari riipivää sointua ja yrittää pysyä pykälässä, ettei nuoriso jyrää alleen.

Herra Ylppö
Muusikko