Drive in -Subway on autoilijan ohituskaista.

18.10.2014 | Teksti:

Teppo Lindroos, Subway Suutarila

”Elokuun alussa avatusta Suutarilan Subwaysta tuli ketjun ensimmäinen Suomen ravintola, jossa on drive in -autokaista. Omasta kokemuksestani suosittelen kuitenkin nauttimaan subin vasta kotona tai pysähdyspaikalla. Lähdin kerran töistä nälkäisenä ja otin subin mukaan, mutta kun ratti oli täynnä majoneesia, auto oli pakko ajaa sivuun.

Koska rakennuksemme on uusi, pääsimme jo rakennusvaiheessa osallistumaan suunnitelmiin ja ajattelimme, että autokaista sopii tälle alueelle hyvin. Olemme toinen liittymä lentokentältä, ja autokaista palvelee esimerkiksi ammattiautoilijoita. Asiakkaistamme noin viidesosa asioi autokaistalla.

Perinteisesti Subwayn tavaramerkkinä on ollut se, että leipänsä täytteet saa räätälöidä vapaasti. Olen itsekin valmistanut pyynnöstä mörkösubin, jossa oli lihapullia, kanaa ja tuplapekoni. Se ei mahtunut kiinni, joten kansi piti valmistaa toisesta leivästä!

Autokaistalla asiakas voi lukea leipä- ja täytevaihtoehdot, mutta hän ei näe niitä. Autosta ostaminen vaatiikin hieman tuntemusta tuotteistamme, mutta toisaalta se on myös jonkin verran nopeampaa kuin liikkeessä asioiminen. Odotellessa voi esimerkiksi istua rennosti ja kuunnella suosikkikanavaansa radiosta, eikä vapaata pöytääkään tarvitse etsiä.”

Teppo Lindroos
yrittäjä

Subway Suutarila
Tapulikaupungintie 39, Helsinki