Anniskelun edustajillemme huippupisteet asiakaskyselyssä
07.06.2017 | Teksti: Timo Mikkola
”Iso kehityskohta on vielä siinä, miten voimme yhdessä ravintoloiden kanssa etsiä tapoja, joilla saadaan asiakkaan ovipumppu käymään tiuhempaan”, sanoo Sinebrychoffin tuore On Trade -puolen kenttämyyntijohtaja Jussi Rakemaa.
”Älyttömän hyvää palautetta olemme saaneet, suuri kiitos asiakkaillemme siitä”, kiittää Jussi Rakemaa (kuvassa) avatessaan koneeltaan tuoreen asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia. Rakemaa on toiminut reilut kolme kuukautta Sinebrychoffin On Trade eli anniskelupuolen kenttämyyntijohtajana. Kyselyn tulokset kertovat, että hän on perinyt hyvin hoidetun pestin.
Asteikolla 1-7 asiakkaat ovat arvioineet edustajan asiantuntemuksen arvosanalla 6,6.
70% asiakkaista suosittelisi Sinebrychoffia.
95% vastanneista on tyytyväisiä yhteistyöhön.
Kaiken kaikkiaan noin 500 vastanneen arvosanojen keskiarvo on 6,4.
”Aika hyvä”, hymyilee Rakemaa. ”Tämä kertoo toki siitä, että taustalla on pitkä yhteistyö, mutta olemme me selvästi onnistuneet voittamaan asiakkaan luottamuksen puolellemme. Olemme osoittaneet, että on tilanne ollut mikä tahansa, niin pystymme tarjoamaan asiakkaan rahoille hyvän vastineen. Odotukset on aina kohdattu – jopa ylitetty.”
Parannettavaakin Rakemaa toki keksii. ”Jatkossa teemme pientä hienosäätöä ja yksittäisiä asioita on varmasti paljon, joita voimme petrata. Mutta se iso kehityskohta on siinä, miten voimme yhdessä ravintoloiden kanssa etsiä tapoja, joilla saadaan asiakkaan ovipumppu käymään tiuhempaan. Siinä valikoimatyöllä ja kuluttajien aktivoinnilla on iso rooli.”
”Lisäksi tietysti toivoisin, että vireillä oleva lakiesitys menisi läpi ja jatkossa ravintoloiden toimintaedellytyksiä parannettaisiin”, hän jatkaa. ”Sillä olisi myös tämän maan kannalta iso kulttuurinen ja työllistävä vaikutus.”
Kesällä lämpimiä ilmoja ja pullo-oluita
Rakemaa siirtyi Sinebrychoffille Snellmanin Kokkikartanolta, jossa hän toimi myynnin ja markkinoinnin esimiehenä. Ihan vierasta hänelle ei juomienkaan kanssa työskentely ole, sillä takana on myös neljän vuoden työjakso Altialla.
”Siinä tuli työskenneltyä kaikkien eri jakelukanavien kanssa”, hän toteaa.
Sinebrychoffilla Rakemaalla on johdettavanaan kenttämyyntiorganisaatio. Motto työhön on selvä: ihmiset ensin, asiat seuraavat perässä.
”Minulla on johdettavana ihan mahtava ryhmä. Kaikki ovat alansa huippuammattilaisia. He tekevät hienoa työtä”, hän sanoo tyytyväisenä.
Helsinkiläiselle Rakemaalle Sinebrychoffilla on brändinä erityinen asema sydämessä. ”Koff on minulle yhtä kuin olut. Koen olevani erittäin etuoikeutettu, että saan työskennellä näin arvokkaan brändin kanssa ja yrityksessä, jolla on näin pitkä ja hieno historia.”
Rakemaa on asettanut kovat odotukset loppuvuodelle ja erityisesti tietenkin kesälle. Selvä näkemys tulevan suven trendeistäkin löytyy.
”Odotan paljon pulloissa myytäviltä oluilta. ”Me lanseerasimme markkinoille esimerkiksi Kronenburgin vehnäoluen ja se on otettu vastaan loistavasti!”