Olut

Kohtuullisen oluen päivä 18.9.2015

Kohtuullisen oluen päivä 18.9.2015

16.9.2015

  Ensimmäinen kohtuullisen oluen päivä on 18.9.  perjantaina. Panimojen yhteiskampanja tehostaa panimoiden toteuttamien, alkoholin kohtuukäyttöön tähtäävien kampanjoiden kattavuutta

Art goes Kapakka – 10 yötä, 10 päivää taidetta kapakoissa

Art goes Kapakka – 10 yötä, 10 päivää taidetta kapakoissa

6.8.2015

Art goes kapakka on piristänyt Helsingin elokuun iltoja jo vuodesta 1995 lähtien, 21 kertaa. Sinebrychoff on ollut mukana menossa vuodesta

Brooklyn Brewery vahvistaa asemiaan Suomessa

Brooklyn Brewery vahvistaa asemiaan Suomessa

12.6.2015

Kuluttajat ovat kiinnostuneita oluista, joissa on makua ja erilaisuutta. Ostotilanteessa valintaa ohjaavat kokeilunhalu ja seikkailumieli. Tämä käy ilmi

Pienestä panimosta maailmankuuluksi

Pienestä panimosta maailmankuuluksi

12.6.2015

Brooklyn-panimo sai alkunsa vuonna 1987, kun Steve Hindy (kuvassa) päätti perustaa panimon alakerran naapurinsa, pankkiiri Tom Potterin kanssa.

Panimomestari Garrett Oliver

Panimomestari Garrett Oliver

12.6.2015

Brooklyn Breweryn panimomestari Garrett Oliver on varsinainen olutguru. Hänet tunnetaan ympäri maailman hienostuneesta tyylistä ja innostavista luennoista, jotka

Vieraile Brooklyn-panimoissa

Vieraile Brooklyn-panimoissa

12.6.2015

Oluen ystävän kannattaa poiketa New Yorkin -matkallaan Brooklyn Breweryssä. Tukholmassa taas suunnaksi voi ottaa Hammarby Sjöstadissa sijaitsevan Nya